Julkaistu Aamulehden Lukijalta palstalla 23.3.2021.

Suomeen viisi sote-aluetta

Viiden alueen mallissa osaamista voitaisiin turvata paremmin ja investointeja tehdä kannattavammin kuin yli kahdenkymmenen alueen maakuntamallissa.

Maailma elää historiallisesti merkittävää ajanjaksoa. Digitalisaatio on tuonut sosiaali- ja terveydenhuoltoon uusia tervetulleita ja odotettuja innovaatioita helpottaen tiedonkulkua, parantaen tiedolla johtamista ja mahdollistaen muun muassa etäpalveluja.

Suomessa on neljän vuoden ajanjaksoissa yritetty ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja turvaamista. Onko tässä yhteydessä unohtunut ihminen, jonka tulisi olla kaiken kehittämisen keskiössä?

Väestön ikääntyessä ja lääketieteen teknologian kehittyessä tulevat eteen väistämättä myös priorisointikysymykset. Miten, missä ja milloin käytetään kustannustehokkaimmin henkilö-, tila- ja laiteresursseja, kun haetaan kustannusvaikuttavaa hoitoa? Miten turvataan väestölle laadukkaita elinvuosia ja hoidetaan muun muassa ikäihmisiä välittäen ja kunnioittaen, mutta kuitenkin ylihoitoa välttäen?

Tutkimukseen perustuva tieto luo pohjaa kaikelle toiminnalle. Sen avulla pystytään osoittamaan vaikuttavasti, mikä hoito kannattaa inhimillisistä näkökulmista huomioiden myös taloudelliset resurssit.

Sisältö on ratkaiseva, kun järjestetään sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Yli kahteenkymmeneen maakuntaan Suomessa on haasteellista saada riittävästi osaajia. Sen lisäksi investoinnit tulevat kalliiksi näin hajautettuina. Maamme asiantuntijat ovat tuoneet omat näkemyksensä ja laskelmansa esille, joitten perusteella huomattavasti pienempi määrä näitä alueita olisi riittävä ja kannattavampi vaihtoehto.

Missäköhän sitten on vika, kun parasta ratkaisua ei tunnuta saatavan aikaiseksi? Jo nyt on olemassa paljon hyvää eikä kaikkea tarvitse muuttaa.

Maamme yliopistosairaaloissa on korkeatasoista vaativaa erikoissairaanhoitoa. Keskussairaalat ovat vahvistaneet erikoissairaanhoitoa omalta osaltaan. Lisäksi integraatiota erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon kesken on kehitetty ja kehitetään edelleen.

Yhdistämällä ja synergiahyötyjä näistä kaikista hakemalla voitaisiin Suomeen muodostaa viisi yliopistosairaaloiden ympärille muodostuvaa sote-aluetta, joissa osaamista voitaisiin turvata paremmin ja investointeja tehdä kannattavammin kuin yli kahdenkymmenen maakuntamallissa. Työnjaon ollessa selkeä, hoito on niin sosiaali- kuin terveyspuolella kustannusvaikuttavaa.

Sen lisäksi yksityinen puoli ja kolmas sektori pystyvät tarjoamaan osaamistaan ja resurssejaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon, jotta saadaan paras mahdollinen kokonaisuus. Niin julkinen kuin yksityinen puoli kirivät toinen toistaan tuoden parhaat toimintatavat toimintaympäristöön, joka monimutkaisuudestaan huolimatta on yksinkertainen – ihminen keskiössä.

Pia Nordström

kirurgian ylilääkäri Tampereen yliopistollinen sairaala,

Tampereen varavaltuutettu (kok.), sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen sekä yksilöasioidenjaoston varapuheenjohtaja

CategoryBlogi
Write a comment:

*

Your email address will not be published.

© 2025 Pia Nordström. All Rights Reserved.