Potilaan valinnanvapaus on lisääntynyt ja terveyspalvelujen tuottajakunta monipuolistunut viime vuosina Pohjoismaissa. Merkittävä valinnanvapausuudistus toteutettiin vuonna 2010 Ruotsin perusterveydenhuollossa, jossa palvelujen rahoituksesta ja järjestämisestä vastaavien maakäräjät hyväksyvät niin julkiset kuin yksityiset palveluntuottajat yhtenäisellä menettelyllä. Hoidosta maksettavat korvaukset ovat kaikille tuottajille saman suuruiset ja raha seuraa potilasta hänen valitsemaansa hoitoyksikköön. Tämä kannustaa tuottajia kilpailemaan ensisijaisesti palvelujen laadulla.
Erikoissairaanhoidossa valinnanvapautta on sovellettu jo pitkään maissa, joiden terveydenhuollon rahoitus on ollut osittain tai kokonaan vakuutuspohjainen, kuten Saksassa ja Hollannissa. Suomessa valinnanvapaus perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa on kirjattu vuoden 2011 terveydenhuoltolakiin. Potilas voi valita perusterveydenhuollon terveysaseman oman kunnan alueella sekä yhdessä lähettävän lääkärin kanssa erikoissairaanhoidon yksikön erityisvastuualueella. Vuoden 2014 alusta valinnanvapaus laajeni kattamaan koko maata koskevaksi, mutta tuolloinkin vain julkisen terveydenhuollon yksiköihin.
Terveydenhuoltolaissa palvelujen tuottajiksi ei siis otettu mukaan yksityistä tai kolmatta sektoria. Palvelusetelilainsäädäntö sen sijaan antaa kunnille mahdollisuuden käyttää myös muita kuin julkisia tuottajia. Tämä tapahtuu laissa yleisluontoisesti määritellyllä hyväksymismenettelyllä, jonka mukaan palvelun tulee olla samaa tasoa kuin vastaavalla julkisella tuottajalla. Kilpailu julkisten ja yksityisten tuotantoyksikköjen välillä ei ole mahdollinen palveluseteliä käytettäessä, kun ainoastaan mukaan hyväksytyt yksityiset tuotantoyksiköt voivat kilpailla asiakkaan valinnasta.
