Välitetään ympärillämme olevista

Pia Nordström /

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Kirjoitan blogissani teemoistani, jotka liittyvät hyvinvointiin ja terveyteen. Ennaltaehkäisevä toiminta, jonka turvin sairauksia pystytään osin ehkäisemään, on todella tärkeää. Terveellistä elämäntapaa terveellisen ja monipuolisen ruokailun, liikunnan ja levon suhteen ei koskaan voi olla korostamatta. Terve mieli terveessä kehossa!

Yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat huolestuttavasti lisääntyneet yhteiskunnassamme. Tämä on todellinen häpeäpilkku hyvinvointivaltiossa. Meillä kaikilla on erilaisten elämäntilanteidemme ja kokemustemme myötä erilaisia ajatusmalleja siitä, miten suhtaudumme ympärillämme oleviin ihmisiin. Toisinaan omat murheemme ottavat vallan ja toisinaan iloitsemme onnentunteesta, jolloin emme välttämättä havaitse samalla tavalla muita ihmisiä, jotka koko ajan ovat siinä omine huolineen, murheineen ja onnentunteineen.

Voisimmeko kohdata jokaisen ihmisen ystävällisesti hymyillen aina silloin, kun itse emme ole erityisen murheellisia tai muuten epämiellyttävien tunteiden vallassa? Niin yksinkertaista eikä maksa mitään. Muutama ystävällinen sana sen lisäksi voi sanan todellisessa mielessä pelastaa toisen ihmisen päivän. On hienoa, että autamme niitä jotka apua tarvitsevat, huomioimme yksinäistä ihmistä käymällä hänen luonaan tai muulla tavalla piristämme hänen päiväänsä, pidämme huolta lapsistamme ja nuoristamme viettäessämme aikaa heidän kanssaan ja tarjoamalla heille mielekästä tekemistä ja mahdollisuutta unelmoida sekä ylipäänsä teemme parhaamme, että voimme kaikki paremmin ja elämme merkityksellistä elämää.

Jokainen meistä voi hyvinkin pienellä teolla tehdä tästä yhteiskunnasta paremman paikan elää huolehtimalla läheisistään ja ympärillään olevista ihmisistä. Ja silloin kun ihminen sairastuu, tulee hänen päästä helposti hoitoon ja saada apua. Perusterveydenhuollon tulee olla siinä tilanteessa toimiva. Se on terveydenhuollon kivijalka, joka kannattelee koko muuta terveydenhuoltoa ja siihen täytyy turvata resursseja uusien innovatiivisten toimintatapojen lisäksi. Silloin hyvinvointivaltiossamme voidaan puhua edelleen laadukkaasta terveydenhuollosta, koska sen turvin ihminen pääsee hoitoon ja saa sitten tarvitsemaansa hoitoa joko perus- tai erikoissairaanhoidon puolella.

Miten tehdään toimiva terveydenhuolto, kun se on rikki? Siitä lisää ensi viikolla. Nyt lähden ulkoilemaan ja kohtaamaan ihmisiä talvisäässä. Hymyillään kun tavataan.

Hyvää Runebergin päivää kaikille!

Kategoriat: Blogi

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *